Viestintätoimisto Hube Helsinki siirtyi tilitoimisto Tonavan asiakkaaksi uuden tilikauden alkajaisiksi huhtikuun alussa.
Meidän näkökulmastamme on erittäin tärkeää, että saamme tilitoimistolta nimetyn kirjanpitäjän, palkanlaskijan ja tarvittaessa neuvoja yrityksen taloudenhallintaan sekä suunnitteluun. Lisäksi kirjanpito täytyy hoitua moitteettomasti. Samalla arvostamme, jos tilitoimistossa ymmärretään meidän toimialaamme. Loppujen lopuksi tässä ei ole mistään isoista asioista kysymys.
Tilitoimisto on pk-yrityksen tärkein kumppani. Yrittäjät ovat harvoin taloushallinnon ammattilaisia, joten hyvän ja heikosti suoriutuvan tilitoimiston välinen ero on yrityksen kannalta dramaattinen. Jokaisessa yrityksessä päätöksiä pitää tehdä kuitenkin numeroiden pohjalta. Ja lopullinen vastuu on aina yrityksen johdolla.
Hube Helsinki päätyi Tonavan asiakkaaksi suosittelun kautta. Viidakkorummun merkitystä ei pidä aliarvioida. Yrittäjät puhuvat paljon keskenään eri palveluntarjoajien hyvistä ja huonoista puolista.
Luottamuksen rakentaminen alkoi heti ensimmäisestä palaverista, jossa olivat paikalla paitsi Tonavan yrittäjä Pasi Rissanen myös nimetyt yhteyshenkilöt.
Kerroimme palaverissa tarpeistamme ja tonavalaiset alkoivat tarjota ratkaisuja. Samalla meille tuli tunne, että olemme heille oikeasti tärkeä asiakas. Sen jälkeen oli helppo tehdä päätös. Yhteistyö on vielä alussa, mutta meille nimetty kirjanpitäjä tekee hyvää työtä ja muutenkin kaikki on sujunut sovitusti.
Lue lisää: Hube Helsinki valitsi Tonavan: Tällaista palvelua pk-yritys tarvitsee tilitoimistolta