[aioseo_breadcrumbs][/aioseo_breadcrumbs]

Referenssi: Helsingin seudun erilaiset oppijat ry

Tilitoimiston vaihtaminen sujui hämmästyttävän kätevästi

Helsingin seudun erilaiset oppijat ry on oppimisvaikeuksisten henkilöiden paikallinen etujärjestö, joka kouluttaa, tiedottaa ja järjestää monenlaista toimintaa pääkaupunkiseudulla.

Siirryimme Tonavan asiakkaaksi pikavauhtia. Irtisanoimme vanhan sopimuksemme, ja Tonava otti saman tien kopin taloushallinnosta. Tilitoimiston vaihtaminen sujui hämmästyttävän kätevästi. Usein pelotellaan, että kyseessä on valtava operaatio, joka vie vähintään vuoden, mutta haltuunotto tapahtui muutamassa päivässä, toiminnan keskeytymättä.

Tonavalle vaihtamisen myötä automatisoimme toimintoja entisestään. Siirrymme muun muassa sähköiseen työajanseurantaan, ja se on kaikki säästöä työajasta meillä. Voimme keskittyä olennaiseen eli jäsentemme ja kumppaniemme palvelemiseen. Toiminnassamme on mukana paljon tuntityöläisiä ja vapaaehtoisia, joten on tärkeää, että perusasiat, kuten palkanmaksut ja muut, sujuvat ongelmitta. Pystymme nyt hoitamaan monia käytännön asioita myös sähköisesti, kuten esim. hallituksen jäsenten allekirjoitukset.

HEROn kaltaiset yhdistykset elävät avustuksilla. Pääosa rahoituksestamme tulee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAlta ja Helsingin kaupungilta. Hakemuksiin ja raportteihin tarvitaan aina tuloslaskelmia ja tilinpäätöksiä, joten on äärimmäisen tärkeää, että meillä on aina oikea data ja ajankohtaiset raportit saatavilla. Jos tiedoissa on virheitä, se voi johtaa avustusten eväämiseen tai takaisinmaksuun, mikä on suuri riski yhdistykselle.

Moni yhdistys tekee kirjanpitonsa itse, mutta itse suosittelen ulkoistamaan sen ammattilaiselle ja ottamaan digitaaliset järjestelmät käyttöön. Tilitoimistoa valitessa kannattaa miettiä tarkkaan, mitä yhdistys tarvitsee, ja valita toimija, jolla on kokemusta yhdistyksistä, sillä niiden taloushallinto vaatii omanlaistaan osaamista.

Tonavassa vaikutuksen on tehnyt ketteryys ja se, että meillä on aina joku keneltä kysyä neuvoa. Nyt ehdimme tarkastelemaan kokonaisuutta ja katsomaan eteenpäin.”

Suvi-Päivikki Hiipakka
Toiminnanjohtaja
Helsingin seudun erilaiset oppijat ry

©Tonava Group Oy 2024