Retkipaikka kasvoi blogista Suomen suurimmaksi ulkoilumediaksi

Retkipaikka kasvoi blogista Suomen suurimmaksi ulkoilumediaksi

Jaa artikkeli: 
Kategoria: I
13.10.2022

Antti Huttunen kertoo, kuinka himoretkeilijän blogista on kasvanut Suomen johtava outdoor-media ja matkailupalvelualan suunnannäyttäjä.

Jos olet viime vuosina etsinyt netistä tietoa Suomen retkeilykohteista, olet todennäköisesti käynyt myös Retkipaikan sivuilla. Suomen suurin outdoor-media tavoittaa verkossa lähes puolitoista miljoonaa suomalaista joka vuosi.

Retkipaikka ja sen taustayhtiö Jotuca Oy on kasvanut yhden himoretkeilijän blogista kymmenen henkeä työllistäväksi yritykseksi, joka sisällöntuotannon lisäksi järjestää elämyspalveluita luonnossa sekä vastaa Luontokeskus Haltian kaupallisesta toiminnasta.

Retkipaikka-blogi avattiin vuonna 2012. Luonnossa liikkumista rakastaneelle Antti Huttuselle oli kertynyt valtavasti valokuvia ja tietoa Suomen eri luontokohteista, ja hän ounasteli muidenkin hyötyvän niistä. Vaikka kyseessä oli alkuun harrastusprojekti, tiesi Antti että siitä voisi poikia jotain suurta.

”Muistan että blogia perustaessa oli vahvasti läsnä tunne, että tästä tulee jonain päivänä minulle työ. Minulla ei ollut mitään hajua miten se tapahtuu, mutta siitä tarina lähti etenemään.”

Yrityksen monta tukijalkaa

Antti haaveili yrittäjyydestä jo nuorena miehenä, mutta päätyi viettämään ensin viisitoista vuotta palkansaajana. Hän eteni mainostoimistossa copywriterista luovaksi johtajaksi sekä veti Yleisradion digitaalisen markkinoinnin tiimiä.

Yrittäjäksi hän päätyi työelämän tarjoaman ”lempeän tuuppauksen” saattelemana: hänen silloiselta työnantajaltaan loppuivat rahat, ja mainostoimiston koko henkilöstö irtisanottiin.

”Silloin päätin, että lähden yrittäjäksi.”

Työuran aikana kerätty osaaminen ja kontaktit auttoivat nostamaan uuden yrityksen heti kasvu-uralle. Antti teki digitaalista markkinointia esimerkiksi Restelille, minkä lisäksi hän myi Ylelle Metsien kätkemä -tv-sarjan.

Vuosien myötä Retkipaikka-sivuston osuus liikevaihdosta alkoi kasvaa. Tehtiin paljon kaupallista yhteistyötä, julkaistiin Retkipaikka-kirjoja, ja yritys palkkasi ensimmäiset työntekijänsä.

Seuraava taitekohta oli fyysisten palvelujen tuominen digitaalisten rinnalle. Ohjelmapalveluiden ja varustevuokraamon lisäksi Retkipaikka vastaa nyt Suomen Luontokeskus Haltian kaupallisesta toiminnasta.

Koronapandemia sai ihmiset innostumaan luonnosta, ja Retkipaikan kävijä- ja asiakasmäärät ampaisivat hurjaan kasvuun. Nyt yrityksen liikevaihto on noin miljoonan luokkaa. Antin mukaan on aina ollut tärkeää, että yrityksellä on monta eri toimintoa riskien hajauttamiseksi.

”Noin 30 prosenttia myynnistä tulee puhtaasti Retkipaikasta, mutta se on myös tärkeä myynti- ja markkinointikanava kaikelle mitä teemme. Ei saa olla yhden asian varassa, vaan pitää olla vähintään kolme tukijalkaa. Jos yksi niistä häviää, ei seuraa katastrofia.”

 

”Vaihtoehtoja vertaillessa huomasimme, että Tonava on aidosti kiinnostunein meistä yrityksenä.”

 

Fokus kasvuun ja kehitykseen

Monialaisen yrityksen arjessa on paljon liikkuvia osia. Antti kertoo pyrkivänsä omistamaan puolet ajastaan toiminnan kehittämiseen. Kolmannes ajasta kuluu hallinnollisiin töihin, kuten taloushallintoon ja henkilöstöasioihin, ja loput on varattu kaikelle yllättävälle, mitä kasvuyrityksen matkan varrella tulee vastaan.

”Jossain vaiheessa kasvua kehittämiseen keskittyminen oli vaikeampaa, mutta nyt meillä on sellainen tiimi ja sellainen määrä osaamista, että se on aika helppoakin.”

Vahvasti digitaalisiin kanaviin ja työkaluihin nojaava yritys vaatii myös kumppaneiltaan digiosaamista. Yhteistyö Tonavan kanssa alkoi, kun Retkipaikan piti löytää tilitoimisto, joka käyttää Netvisoria ja jolla on kokemusta Johkusta, joka on yrityksen verkkokauppa- ja kassajärjestelmäalusta.

”Tonavassa vakuutti osaaminen ja kokemus Johkusta. Lisäksi hinnoittelumalli oli meille sopiva ja kilpailukykyinen. Vaihtoehtoja vertaillessa huomasimme, että Tonava on aidosti kiinnostunein meistä yrityksenä.”

Antin mukaan tärkeää yhteistyössä on myös se, että yrittäjällä on aina saatavilla sparrailuapua yrityksen kehittämiseen ja kasvattamiseen.

”Aina voi soittaa tai laittaa viestiä kirjanpitäjälle tai palkanlaskijalle. On myös tärkeää, että meillä on yksi vastuuhenkilö, joka tuntee yrityksen hyvin ja jolta pystymme kirjanpidon lisäksi kysymään neuvoja liiketoimintaan.”

Sadan vuoden visio

Outdoor-markkina on kasvanut maailmanlaajuisesti, mutta meillä kasvu on ollut poikkeuksellisen suurta. Retkipaikka on ollut Suomessa suunnannäyttäjä siinä, miten retkipalveluita myydään ja markkinoidaan digitaalisesti.

”Vaikka vuosien varrella on ollut paljon muutoksia ja epävarmuustekijöitä, olemme aina kyenneet uudistumaan ja löytämään vaikeistakin olosuhteista mahdollisuuksia kasvuun.”

Retkipaikan tavoitteena onkin olla läsnä kaikkialla Pohjoismaissa. Kasvulle kuitenkin halutaan antaa aikaa.

”Emme ole kvartaalitaloudessa, vaan katsomme asioita maltilla eteenpäin. Tarkoitus on olla olemassa vielä sadan vuoden päästäkin.”

 


 

Kaipaatko sinäkin luotettavaa kumppania taloushallintoon? Tonava on täällä auttamassa. Tutustu, miten voimme tukea yrityksesi menestystä ja varmista, että taloutesi on hyvissä käsissä. Ota yhteyttä ja rakennetaan yhdessä vahva pohja liiketoiminnallesi!

©Tonava Group Oy 2024